Anun esittely - Enkelihoitajan koulutus -Etäkurssit - Kurssimatkat ulkomaille - Kanavoinnit ja hoidot - Enkelitaulut

 

Enkelihoitajien kurssipalautteista otteita:

Kanssasi Anu ajatuksien vaihto ja kurssikirjeet sekä video olivat ainutlaatuisia ja innostavia.
Tämä ehkä tuntuu sanan helinältä, mutta sitä se ei ole vaan täyttä totta. Sanasi ja puheesi
ovat rauhoittavia ja lempeitä kuin itse enkeliltä tulleita. Olen sanattomasti enkeleille kiitollinen
saadessani tavata sinut. opetuksesi on mieleen painuvaa ja innostavaa. Voin suositella tätä
kaikille vaikka vain innostuksena elämään ja iloon. Olet sanomattoman tärkeä minulle.
Kiitos että olet olemassa!

Tuulikki

Anu kirjoittaa rohkaisevasti ja antaa toivoa ja uskoa huomiseen. Kaikkien pitäisi käydä keskusteluja
itsensä ja enkeleiden kanssa yläkertaan turvautuen , sillä tavalla meillä on luottamus siihen että kaikesta
huolimatta me olemme turvassa. ja meistä pidetään huolta . meitä rakastetaan. Mitään sellaista ei tapahdu
kenellekkään meistä mistä emme selviäsi..jokaisena päivänä meitä suojellaan ja ohjataan. pidetään kädestä.
pidetään siipien suojassa. Tärkeää olisi että ihmiset keskittyisivät hyvään, sillä keskittynyt ajatus kasvaa..
tarvitsemme siis positiivisuutta, rakkautta , iloa, valoa,siunauksia ja tätä kurssia  ;) enkelien ohjaamana..ja
anun...Kiitos!!

Hanna

Kurssi ylitti kaikki odotukseni, kiitos Anulle mahtavasta kurssista! Olet niin tasapainoinen, hyvä, asiansa
osaava, viisas opettaja, joka hyväksyy kaikki samalla lempeydellä. Kiitos, että jaat tietoasi meille asioista
kiinnostuneille. Suosittelen kaikille jotka haluavat kokea enkeliyhteyden ja oppia hyväksi enkelihoitajakai.
Anun avustuksella se on mahdollista!

Päivi Jaakkola, Aurinkotupa.com, Loppi

Kiitos Anu! Sain enemmän kuin osasin odottaakaan. Oli todella upea viikko. Olisin ollut pidempäänkin.
Kiitos, kiitos, kiitos!

Sirpa Toivonen

Kiitos Anu Shi Asta aitoudestasi kurssilla. Läsnäolosi oli koko kurssiajan mukana ja se loi kauniin ja turvan kaikelle ihanalle, uudelle mitä olimme oppimassa. Olet ihana rinnallakulkija, vaikka oletkin opettajan roolissa. Se on aito enkeliominaisuus. Ilo ja nauru, kiitos siitä!

Anne Jukarainen

Tapasi opettaa on ihanan selkeä ja kuitenkin runsaasti tietoa sisältävä. Kuitenkaan kertaakaan ei tullut tunnetta, että aika loppuisi kesken. Teimme mielestäni riittävästi kanavointiharjoituksia josta olen todella kiitollinen.

Merja

Kiitos Anu! Tuntuu, että sanat eivät riitä kuvailemaan sitä, miten paljon olen tältä kurssilta saanut apua, tukea ja uusia oivalluksia. Opettajana sinä olet aivan loistava- myönteinen, rohkaiseva ja vakuuttava. Mahtava kokemus - uusi elämä enkelien kanssa odottaa nyt!! Kiitos! Iloa!

Anu

Tämä kurssi oli todella ihana kokonaisuudessaan. Koin että oli todella tärkeää että pääsin tälle kurssille joka oli ihanan puhdistava, selkeyttävä ja tasapainoittava. Kiitos Anu, olet huippu enkelihoitaja ja -kouluttaja!

Maj Korpimäki, Kauhava

Olet todella pätevä opettaja. =) Koen, että sinulla on paljon tietoa ja luottamusta lisää myös se, että jos sinulla ei ole jotakin tietoa, et yritä esittää kaikkitietävää. =) Olet aito, rehellinen, luonteva ja hyväksyvä. On hyvä saada oppia useilta opettajilta ja eri tahoilta, mutta olen todella kiitollinen maailmankaikkeudelle, että meidän tiemme kohtasivat ja olen päässyt kurssillesi aiemmin ja nyt tähän koulutukseen. =) Sinun persoonasi vahvistaa enkeliuskoa. =) Ja kiitos, kun sain yöpyä huoneella! =)

Nina Heino, Sauvo

Kurssi oli ihana. Opettajana olit Anu asiasi osaava. Hienosti johdatit meidät enkelten maailmaan. Saimme paljon valaistusta henkiselle tiellemme. Ei aihetta risuille joten sydämelliset kiitokset sinulle!

Riitta. L., Keminmaa

Opettaja, eli sinä Anu, kuuntelit loistavasti jokaista kurssilaista ja otit huomioon jokaisen toiveet. Enkelit ovat osa jokaista hetkeäni. KIITOS ja KUMARRUS!

Suski, Helsinki

Tämä oli mainiota & ihanaa & kannustavaa! Iso kiitos Anulle ja Enkeleille!

Tuula Ullgren, Karkkila

Kiitos. Nyt seremonian jälkeen on vaikea sanoa muuta kuin että Kiitos Kiitos Kiitos. Tämä on ollut hieno hieno kokemus, enkelikokemus.

AS, Espoo

Kiitos, että olet alkanut opettaa ja jaat saamaasi tietoa!

Hanna, Klaukkala

Minulla ei ole mitään moitittavaa. Meditaatiot ja chakrojen päivitykset ovat olleet ihania kokemuksia.

Susanna Kurppa-Risto, Tornio

Kiitokset Anulle ihanasta matkasta enkeleiden maailmaan. Olet itse ihana valoenkeli.

Riitta, Keminmaa

Sydämellinen kiitos Anu ihanasta enkelikurssista. Olen saanut yhteyden enkeleihin ja oppinut paljon enkeleiden parissa työskentelyssä. Enkelit ovat nyt jokapäiväisessä elämässäni. Paljon on tullut uutta opittavaa ja elämä kantaa ja voi luotttoo! Enkeleiden siipien kutittelua!

Mia

Enkelikoulutukseen menin aina innolla,sillä uusi ihana asia oli vallannut mielni, saamaan lisää tietoa ihanista enkeleistä.Mukaansa tempaava opettajan Anun välittämänä Tämä on ollut parasta elämässäni ja minusta on tullut taas paljon elämänmyönteisempi ja iloinen ihminen ja voin myös luottaa elämän kulkuun.

T:Sannikki

Oppimateriaali kirja tosi hyvä. Harjoituksia voisit tehdä jokaiselle yhden tai 2 hoito, jo mahdollista. Muuten todella mahtava kokemus ja voin sydämestäni suositella milloin vaan ja kenelle vaan!

Kaisa Pyykkö, Toijala

Anulle lämmin kiitos ihanasta puolesta vuodesta, jonka aikana sain aimo annoksen Enkeliviisautta ja rohkeutta kohdata omat Enkelini. Puoleen vuoteen mahtuu paljon kokemuksia ja ajatuksia ja aimo harppaus henkistä kasvua. En voisi kuvitella ketään muuta Enkeliopettajakseni. Anu on hyvin asialleen omistautunut ja motivoitunut Enkeliopettaja. Kun Anu puhuu Enkeleistä hänen silmänsä loistavat ja sydämensä laulaa. Hänen "siipiensä" suojassa on hyvä olla. Kurssin loputtua oli hieman haikea olo, mutta oppilaiden on aika ottaa ilmaa omien siipiensä alle. Tieto siitä, että apua on aina saatavilla, mikäli sitä tarvitsemme.

Sari Suominen, Vantaa

Kurssi ylitti odotukseni. Lähdin mukaan koulutukseen ensisijaisesti vahvistaakseni
omaa enkeliyhteyttäni ja edetäkseni omalla henkisellä polullani. Koulutuksen aikana olen kuitenkin saanut tietoja ja taitoja, joista voin jakaa myös muille – ja ennen kaikkea olen ymmärtänyt, että se on juuri sitä mitä haluankin tehdä.
Tämä puoli vuotta on ollut todella arvokasta ja antoisaa aikaa. En varmaan vielä
edes täysin ymmärrä, miten paljon olen saanut tästä koulutuksesta, mutta jo se minkä nyt ymmärrän, on todella paljon. Koulutus on antanut minulle valmiuksia toimia enkelihoitajana ja enkelilähettiläänä muutenkin, ja myös omaan henkiseen kasvuuni olen saanut paljon tukea ja opastusta.Tästä on hyvä jatkaa, enkelien kanssa eteenpäin. Kiitos kiitos kiitos, ihana enkeliopettajani Anu ja ihanat enkelit!

Reeta Palomäki, Helsinki

..Kaikkiaan oli tärkeä kurssi minulle ja tuki henkistä kasvuani vieden eteenpäin omalla polullani. Sain oivalluksia ja uusia tapoja työstää asioita!

Merikeiju

Sinussa on, Anu, valo! Olet rakastava, lämmin, hyväksyvä, tilaa antava, kärsivällinen persoona. Olet myös selkeä kouluttaja/opettaja. Sinulla oli tarpeeksi paljon tietoa, mikä teki sinusta luotettavan. Sinun kanssasi oli ihana saada olla.

Nina Heino, Salo

**

Kaiken kaikkiaan kurssi oli suorastaan järistyttävän ihana kurkistus
kaikkeen siihen näkymättömään (ainakin minulle:)) kauneuteen ja rakkauteen,
joka on ympärillämme koko ajan ja odottaa vain, että tulisimme siitä tietoiseksi.
Itse ainakain tulen jatkamaan elämääni kokemusta rikkaampana ja piirun verran
luottavaisempana, ei, täysin luottavaisena siihen, että kaikki on hyvin
ja järjestyy. Tuhannet kiitokset!

Jiri Havela

**

Kiitos Anu. Koin todella voimakkaasti yhteyden omaan suojelusenkeliini. Sain myös uutta tietoa parannustyöhön sekä paljon puhdistavaa energiaa.

Sari. S, Salo

**

Ihanaa! Kiitos! Tätä lisää elämääni!

Anitta, Tampere

**

Olet ihailtava sekoitus lujuutta ja lempeyttä, jotka sekä opettajana että hoitajan tarvitaan. Jalat maassa oleva, terveellä maalaisjärjellä (=parasta viisautta) varustettu enkeli.

Tiina, Perniö

**

Iloisa, valoisa, kannustava, asiansa osaava. Tuntui vain että aikaa oli liian vähän. Ihana ääni, sopii tähän työhön ja harjoituksiin. Kiitos!

Arja Manninen, Perniö

**

Kurssi vastasi oikein hyvin odotuksiani - ei lisättävää. Tätä tarvitsen/tarvitaan lisää = teet hienoa työtä! Tälle voisi olla vielä jatkokurssi+

Anne, Nummela

**

Runsas energia oli yllättävän hyvin havaittavissa kurssilla, lämmin, ihana tunnelma keskenään vierailla ihmisillä

Jaana, Kotka

**

Koulutus oli hyvä, kaikkea sopivassa suhteessa. Olet ihana opettaja!

Kristiina Pokki, Kouvola

**

Kurssi oli aivan ihana. Aihe on tosi laaja mutta tunsin kuitenkin että sain tarpeeksi tietoa tähän hetkeen.

Leila, Kotka

**

Luottamus palasi omaan "voimaan". Ihana tiivis tunnelma.

Marjut, Kouvola

**

Kiinnostus enkeleihin ja henkiseen kasvuun jälleen vahvistui, Kiitos!

Nummela

**

Todella upeaa oli tämä. Jatka voimalla rakkaudellista työtäsi =)

Nummela

**

Opettaja tuntui ihanan maanläheiseltä, mukavalta, helposti lähestyttävältä, huomaavaiselta jne... Opettaja oli kaikkea sitä joka tuki oppimistani. En tiedä osasinko selittää mutta tarkoitan, että opettaja oli aivan ihana ja positiivinen.
Aivan ihana kurssi ja haluaisinkin joskus myöhemmin lisää jatkoa.
Lisää ehkä olisin toivonut keskustelua ja omien kysymysten läpikäyntiä, siis keskustelua omien asioiden pohjalta omissa kysymyksissä. Mutta tähän ei olisi aika tietenkään riittänyt. Siis palaute on positiivinen ja arvosana 10+

Marlene, Tampere

**

Kurssi oli ihana! Oli mukavaa, energiat loistavat ja paljon enkeleitä. Ruusukimppuja :)

Suvi, Kemi

**

Tuntuu etten halua vielä lopettaa, haluan jatkoa sinun kanssasi työskentelyä! Kiitos tästä viikonlopusta!

Sari, Kemi

**

Kiva että joku "uskaltaa" tällaisiakin tuoda paremmin esille=)
En olisi itse ehkä kurssille tullutkaan jollei olisi ollut
lehdessä hyvää juttua aiemmin. Vain tutkimalla asioita ja hankkimalla
itse omat kokemukset saa tällaisistakin yhteyksistä selvää "näyttöä"
Uskomattoman hyvä alku enkeliyhteydelle!

Timo Tuomainen